Lapsen oikeudet; vanhempaansa

Jokaisella lapsella on oikeus viettää aikaa vanhempiensa kanssa, kun se vain on mahdollista. Yhteinen vietetty aika on tärkeetä kiintymyssuhteen muodostumiselle.

Vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsestaan, jota yhteiskunta tukee toimillaan. Tämä olisi hyvä pitää mielessä pohdittaessa ns varhaiskasvatuksen laajentamista ja perhevapaauudistusta pohdittaessa.

Huolen herätessä lapsen hyvinvoinnista asia pitää tutkia ja tarvittaessa ryhtyä välittömästi tarvittaviin tukitoimiin.

Lapsuus ja nuoruus aika kuluu nopeasti.

Kun useammin kuulisi kommentin, että asioita mietitäisiin lapsen näkökulmasta. ”Koska olen ollut koko päivän töissä ja lapset päivähoidossa. Haluan viettää ajan kotona,lasteni kanssa yhdessä rentoutuen”.

Yhteiskunnan tulee suoda vanhemmille mahdollisuus viettää aikaa lastensa kanssa. Erilaisia lyhennettyjä työaikoja pinetenlasten vanhemmille. Tavoitteena on lisätä perheen yhteenkuuluvuutta ja tukea vanhempien yhteistä kasvatustavoitetta- perhettä.

Kun vanhemmat erotessa tajuaisivat ajatella asioita lapsen kannalta. Miltä itsestä tuntuisi asua vuoroviikoin toisen vanhemman luona tai olla koko ajan reissussa toisen luokse. Sellainen elämä lapselle mitä on itsekin valmis toteuttamaan.

Vanhemmat ovat lapselle kuitenkin yhtä rakkaita ja aina sitä osapuolta, joka ei ole läsnä kaivataan. Riitaisissakin eroissa toisen vanhemman moittimatta jättäminen on palvelus lapselle!!

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, hymy, puu, ulkoilma ja luonto