Mielipiteeni; Vanhustenhoito

VANHUSTENHOITO

Mielipide Lähetetty Aamulehteen 5.2.2019
Vanhustenhoito kriisissä – jo vuosia.

Vanhustenhoito vaikuttaisi olevan aihe, joka on nostettu eduskuntavaalien ykkösaiheeksi. Vanhustenhoito on ollut kriisissä- jo kauan. Millaisia keinoja kriisin ratkaisuun ehdokkaat käyttäisivät? Miten eduskunta huolehtisi, että ikääntyneet saisivat tarvitsemansa hoidon kotiin, palveluasuntoon tai vuodeosastoille, mikä kyseiselle henkilölle sitten onkaan tarkoituksenmukaisin asumismuoto, kunnissa ja aikanaan maakunnissa? Löytyykö Suomesta riittävästi tuettuja asumismuotoja? Ideoita ei ole paljoa kuulunut. Itse näkisin, että sote- ja maakuntauudistus mahdollistaisi kuntien/maakuntien järjestämien, itse tai yksityisesti palvelusetelein, palveluiden valvonnan ja ilmenevät ongelmat helpommin havaittaviksi ja ratkaistaviksi. 

Vaaleissa on ehdokkaita, jotka ovat olleet kansanedustajina päättämässä vanhusten palveluista. Virheitä päätöksissä on tehty, se on selvää. Mutta nyt samat henkilöt kirjoittavat lehtiin juttuja, kuinka kurjalta mallilla vanhusten asiat ovat, syyttäen tilanteesta muita tahoja. Ovatko he jättäneet eriäviä mielipiteitä tehtyihin päätöksiin? Kuntien/maakuntien on pidettävä vanhuksista huolta. Valtion on annettava siihen riittävät taloudelliset mahdollisuudet ja ohjaus esim. lailla. Hoitotyötä tekevät hoitajat ovat kyllä kertoneet, millaisella mallilla vanhusten hoito kaiken kaikkiaan on, heitä olisi vain tarvinnut kuunnella. Hoitavia käsipareja ei ole läheskään riittävästi. 

Seison mielelläni palvelukodilla ulkona oven takana odottamassa sisään pääsyä, kun joku vanhus tulee sinä aikana hoidetuksi. Hän on saattanut myös joutua odottamaan vuoroaan jo kauan. Valitettavasti tuo tieto odottamisesta samalla tarkoittaa sitä, että siellä on mahdollisesti monta muuta hoidettavaa, jotka joutuvat hädässään odottamaan, kuten minä suljetun oven takana- ilman hätää. Jälleen sama johtopäätös. Hoitajia ei ole lähimainkaan riittävästi. Epävarmuus siitä, koska apua tulee paikalle luo kenelle vain turvattomuutta. Jatkuuko sama tilanne päivittäin?

Hoitajamitoitus on pakote, jolla hoitavat tahot määrätään palkkaamaan ”riittävästi” hoitajia. Määrää on hankala määritellä, koska apua tarvitsevien avuntarvetta vaihtelee suuresti. Hoitotyön tekijöillä, sairaan- ja terveydenhoitajille sekä lähihoitajille on erilaisia oikeuksia. Puhutaanko mitoituksessa hoitajan koulutustasosta?

Vapaaehtoistyöhön pystyy osallistumaan meistä jokainen, jos haluaa. Ääntä huolissaan oloista pidetään vaalien lähestyessä enemmän kuin koko eduskunnan istuntokauden aikana. Vapaaehtoistyön historiaa voisi ehdokkailta tarkastella hiukan tarkemmin. Todennäköisesti se kertoo enemmän kuin tämä huolissaan olon ja lupausten viidakko. 

Mitä meidän vanhustenhuolto tarvitsee? Ihmisen ihmiselle. Ihmisen, joka toivottaa hyvät huomenet, avustaa ruokailussa, peseytymään ja pukeutumaan. Vie ulkoilemaan. Ihmisen, kenelle kertoa, mitä kuuluu ja ihmisen, joka kuuntelee. ”Kasvot”, joiden kanssa olla vuorovaikutuksessa. Kun asiakkaat näkevät, että hoitaja on kiireinen, niin he ajattelevat etteivät kerro huoliaan, ettei siitä hänen asiastaan vain tule lisää työtä- kiirettä.
Meidän vanhustenhuolto tarvitsee turvallisuutta, pysyvyyttä, ihmisiä- resursseja.
Meillä kaikilla on oikeus arvokkaaseen ja laadukkaaseen vanhenemiseen. 

Miia Rajala
Terveydenhoitaja
Keskusta- ehdokas.

Lähetetty iPadista